fbpx

Positiivisuudesta voimaa

Tämän viikon teemana on positiivisuus. Nyt keskitytään siihen, mitä positiivinen ajattelu on, miksi oman positiivisuuden kehittäminen kannattaa ja miten omaa positiivisuutta voi lisätä.

Mitä positiivisuus on?

Meillä on n. 60 000 – 80 000 ajatusta päivässä, joista 70% samoja kuin eilen. Nämä ajatukset ovat ääniä, kuvia, hajuja, makuja ja niistä seuraavia tunteita. Suurimmalla osalla ihmisistä on enemmän negatiivisia ajatuksia ja tunteita kuin positiivisia: murehtimista, stressaamista, kiukkua, ahdistusta, pelkoa, epäilyä, torjuntaa…

Nämä ajatukset ja tunteet saavat meidät passivoitumaan ja välttelemään tekemistä. Emme saa aikaan sitä mitä haluaisimme, sillä olemme juuttuneet ajatuksiin: ”ei minusta ole mihinkään”, ”ei tämä kuitenkaan onnistu”, ”pelkään, että epäonnistun” jne. Kuulostaako tutulta?

Positiivinen ajattelu muokkaa ajatuksiamme meitä auttaviksi. Se antaa uudenlaisen perustan ajattelulle, muokkaa näkökulmaamme sellaiseksi, että huomaa vaikeilla ja epämukavillakin asioilla olevan myös myönteisiä puolia.  

Positiivisuus siis helpottaa arkeamme. Se tuo meille ratkaisukeskeisyyttä. Kun arjessa kohtaamme haasteita, olemme valmiita selättämään ne sen sijaan, että vaipuisimme surkuttelemaan tilannetta ja olemaan tekemättä mitään. Positiivisuus auttaa ymmärtämään, että MINÄ voin tehdä asian hyväksi jotain. Minä voin omalla toiminnallani muuttaa asioita. Minulla on mahdollisuus vaikuttaa siihen, että jokin asia onnistuu. Minulla on mahdollisuus vaikuttaa omaan elämääni myönteisesti.  

Positiivisuus auttaa myös oman minän kehittämisessä. Sen sijaan, että näkisin itseni luuserina, voinkin nähdä itseni menestyjänä. Positiivinen ihminen tunnistaa omat vahvuutensa ja on valmis kehittämään niitä. Positiivinen ihminen tiedostaa myös omat heikkoutensa ja on valmis tarvittaessa muokkaamaan myös niitä niin, että heikkoudet eivät enää estä menestymästä.

Mitä positiivisuus tarkoittaa eri ihmisille?

Kun kysyin facebookissa ”mitä positiivisuus tarkoittaa sinulle”, sain ilahduttavan vastausryöpyn ja koko joukon hyvin erilaisia määritelmiä. Tässä joitain saamiani vastauksia:

  • Uskoa siihen, että kaikki muuttuu paremmaksi.
  • Ilon levittämistä ympärilleen, on auttavainen, eikä puhu toisista pahaa.
  • Että löytää jopa ikävistä asioista positiivisuutta.
  • Sisäistä voimaa, hyvänolon aaltoa. Se tarttuu, kun sitä levittää.
  • Voimavaraa, jota ilman ei voi elää. Se tarttuu ja tuo iloa myös muille.
  • Asennetta käsitellä asioita, ajattelumaailma. Että on sujut itsensä kanssa. Halu luoda hyvää ympärilleen. Iloa ja valoa, toisen huomioimista.
  • Tulevaisuuteen luottamista ja uusien mahdollisuuksien löytämistä.
  • Että osaa kohdata ja käsitellä pettymyksiä ja mennä elämässä eteenpäin.
  • Haaveita mitä haluaa saavuttaa. Elämänjanoa ja omista läheisistä välittämistä.
  • Elämäntapaa.
  • Kiitollisuutta
  • Huumoria, aitoutta, itseensä ja elämään luottamista.
  • Iloisuutta, hyväntahtoisuutta, auttavaisuutta, paljon naurua ja ystävällisyyttä.

Itse olen päätynyt pitkän pohdinnan jälkeen seuraavaan määritelmään:

Positiivinen ajattelu on opeteltavissa oleva myönteinen elämänasenne, joka auttaa elämässä eteenpäin.

Mitä sinä ajattelet positiivisuudesta? 

Tee positiivisuustesti, joilla voit testata oman ajattelusi tilannetta

Vastaa seuraaviin kysymyksiin ”hyvin usein”, ”silloin tällöin”, tai ”en juuri koskaan”. Mitä vastauksia saat tulokseksi eniten?

Jos sinulla on eniten ”hyvin usein” -vastauksia, tilanteesi on positiivisuuden suhteen ehkä vähän hälyyttävä. Kannattaisi todellakin pysähtyä miettimään omia ajatuksiaan ja tehdä asialle jotain.  Jos taas saat eniten vastauksia ”silloin tällöin” osastolle, positiivisuudessasi on toki kehitettävää, mutta tilanne ei ole niin paha. Jos taas vasauksissasi on eniten ”en juuri koskaan”, ole tyytyväinen itseesi!

  1. Kuinka usein huomaat ajattelevasi seuraavanlaisia ajatuksia: “ei tästä tule mitään”, “ei minusta ole mihinkään”, “taas mokasin”, “minua pelottaa jos tämä menee pieleen”? 
  2. Kuinka usein koet olosi kärttyisäksi?
  3. Kuinka usein tunnet olevasi umpikujassa?
  4. Kuinka usein sinulle tulee tunne, että et voi omille asioillesi mitään?
  5. Kuinka usein kiinnität huomiota puutteisiin ja epäkohtiin?
  6. Kuinka usein koet ahdistusta tulevaisuudesta?
  7. Kuinka usein mielessäsi pyörii huolia ja murheita?
  8. Kuinka usein huomaat ajattelevasi jostain ihmisestä negatiivisia ajatuksia?
  9. Kuinka usein epäilet jonkun ihmisen motiivia, jos hän kehuu sinua? 
  10. Kuinka usein olet pahalla tuulella?

Huomenna tutkailemme positiivisuuden ydintä hieman tarkemmin. 

Positiivista viikon alkua 🙂

Positiivisuus on vahvuuksiin ja toimiviin asioihin keskittymistä

Minkälaisia ajatuksia ajattelit tänään, kun heräsit? Oliko mielessäsi synkkä ajatus, että taas pitää nousta ylös tähän kurjaan elämään? Vai oliko ensimmäinen ajatuksesi, että ”Ihana uusi aamu! Mitäköhän mukavaa päivä tuo tullessaan?” Tai ehkä se oli jotain tältä väliltä.

Tiesitkö sen, että voit valita ensimmäisen ajatuksesi tai ainakin toisen ihan tietoisesti? Jos aamusi alkaisikin vähän ”väärällä jalalla”, niin voit tietoisesti muuttaa tunnettasi tietynlaisilla harjoituksilla ja sen jälkeen ajatustenkin muuttaminen on helpompaa.

Miellyttävän tunteen vahvistamisharjoitus

Nyt saat jo päivän ensimmäisen harjoituksen tehtäväksi.

Minkälaisia positiivisia tunteita haluaisit tänään kokea? Tässä muutamia vaihtoehtoja avuksesi: Rakkaus, onnellisuus, tyytyväisyys, kiitollisuus, ylpeys, uteliaisuus, kiinnostus, helpotus, innostus, ihastus, reippaus, energisyys, hurmioituneisuus, iloisuus, rentous, rauhallisuus, tasapaino

Valitse näistä nyt yksi, joka tuntuu tälle päivälle parhaimmalta. Sitten katso oheinen video, jossa näytän tämän kyseisen harjoituksen.

Miltä harjoitus tuntui?

Nyt kun sulla on hyvä fiilis päällä, niin lähdetään vähän tutkimaan positiivisuutta tarkemmin, eli miksi ylipäätään kannattaa keskittyä positiivisuuteen?

Me saamme itsellemme sitä, mihin keskitytään

Positiivisuuden pääperiaatteena on, että kannattaa keskittyä siihen mikä toimii. Kun keskittyy toimiviin asioihin, saa niitä myös omaan elämäänsä.

Miten voi keskittyä niihin asioihin, jotka toimivat?

Vastauksena on, että kysymällä oikeita kysymyksiä! Kysy esimerkiksi itseltäsi: Mitkä ovat vahvuuteni? Missä olen hyvä?

Yleensä virheellisesti keskitytään heikkouksiin kysymällä itseltään: Mitkä ovat heikkouteni? Mitä minun tulisi parantaa itsessäni. Silloin valitettavasti tulee keskityttyä negatiiviseen asiaan.

Koska kysymykset luovat todellisuutta, kysy siis itseltäsi: Mitkä ovat vahvuuteni? Missä olen hyvä? Mitä minä haluan? Tai kysy mistä asiasta tahansa: Mikä tässä on hyvää? Miten tätä hyvää voisi vielä parantaa? Mikä on tämän vahvuus?

Positiivisuus siis auttaa meitä saamaan oikeita asioita elämäämme, niitä mitä me haluamme, eikä niitä mitä emme halua.

Kun teen hypnoosityöskentelyä, kysyn aina asiakkaalta, mitä sinä haluat? Mitkä ovat tavoitteesi? Voi sanoa että jokainen asiakas listaa sellaisia asioita, joita hän ei halua. Jotkut jopa pelkästään: ”en halua enää polttaa tupakkaa”, ”en halua syödä suklaata”, ”en halua olla väsynyt”, ”en halua olla jatkuvasti kiukkuinen”.

Kun mielemme keskittyy niihin asioihin, mitä emme halua, valitettavasti saamme niitä elämäämme.

Mitä minä haluan?

Toinen tehtävä tälle päivälle.

Kysy itseltäsi: Mitä minä haluan? Harjoittele listaamaan 10 asiaa niin, ettei mukana ole yhtään sellaista asiaa, mistä sinä haluaisit pois. Katso eteenpäin tulevaisuuteen ja anna palaa! Kirjoita lauseita, joissa on tekemistä tai olemista. Vaikkapa näin: Haluan olla energinen ja aikaansaava, haluan ajaa upouudella autolla, haluan syödä hedelmiä ja kasviksia, haluan käydä joka päivä muutaman kilometrin kävelylenkillä, haluan nukkua hyvin.  

Tästä se lähtee. Positiivisuuden kehittäminen 🙂 

Positiivisin ajatuksin kohti huomista!

Positiivisuus on omaa muutoskykyä, mutta myös sopeutumista ympäristön muutokseen

Joku viisas on joskus kommentoinut, että meidät saa muuttumaan muutoksen nälkä.  Se kumpuaa halusta saada itselleen jotain parempaa, jotain, jota on haaveillut pitkään. Se on halu toteuttaa omia tavoitteitaan ja unelmiaan. 

On myös muita voimia, jotka saavat tai ajavat meidät muutoksen tielle, halusimme tai emme. Muutos on itse asiassa tila, joka on jatkuvasti ympärillämme. Muutosta tapahtuu henkilökohtaisella tasolla, elinympäristömme tasolla, yhteiskunnallisella tasolla ja maailmanlaajuisesti. Covid-19 on muuttanut maailmaa tosi radikaalisti. Miten sinä olet ottanut muutoksen vastaan? Miten sinä olet muuttunut tämän pandemian aikana?

Meillä jokaisella on kyky muuttua paremmaksi. Meillä jokaisella on kyky toteuttaa niitä asioita elämäämme, joita haluamme. Meillä on myös kyky muokkautua vallitseviin olosuhteisiin niin, että meillä on hyvä olla. Molempiin tarvitaan positiivista ajattelua, joka antaa meille avoimuutta nähdä asioita uudesta näkökulmasta, uteliaisuutta tutkia näitä uusia näkökulmia asioihin, sekä rohkeutta ottaa askel kohti tuntematonta ja ottaa vastaan kaikki muutoksen tuomat asiat, jotka eivät kaikki välttämättä ole myönteisiä.

Positiivinen muutos vaati aina konkreettisia asioita toteutuakseen, mutta jos oma mieli ei ole mukana, ei muutoksesta tule mitään. Me voimme harata muutosta vastaan tai jopa kieltää muutoksen, mutta silloin ajaudumme murehtimisen, ahdistuksen ja valittamisen tielle. Ihmismielelle on nimittäin helpompaa hyväksyä ikävätkin olosuhteet, kun ne pysyvät muuttumattomina.

Oma muutos vaatii kannustavaa puhetta itselleen.

Aivan samalla lailla, kun opit muokkaamaan aikaisemmassa harjoituksessa omaa tunnetilaasi, voit myös muokata omaa sisäistä puhettasi. Eli kaikki mikä meillä on syvemmällä kuin tietoisessa mielessä, on muutettavissa. Siihen on omat harjoituksensa.  

Ihan ensimmäiseksi sinun on opittava tunnistamaan, minkälaisia ajatuksia ajattelet itsestäsi. Kertooko mielesi, että ”taaskaan en onnistunut”. Yrittääkö se pitää sinut kiinni menneissä tilanteissa, joissa kaikki on mennyt pieleen ja toteaa nyt, että muistatko kuinka silloin ja silloinkaan et onnistunut? Kuuletko jonkun muun henkilön äänen päässäsi sanomassa sinulle, että ”sinä se et sitten osaa laulaa yhtään” tai ”älä sinä turhaan kuvittele itsestäsi liikoja”. Tai annatko median vaikuttaa ajatuksiisi? Nämä asiat vaikuttavat mieleemme, jos annamme niille luvan vaikuttaa.

Pari harjoitusta negatiivisten ajatusten muuttamiseen

Omien ajatusten muokkaamiseen on olemassa monia hyviä harjoituksia, mutta valitsin nyt kaksi erilaista harjoitusta, joista voit valita oman suosikkisi jatkoon. Ensimmäinen on harjoitus, jonka olemme Laura Koverskoin kanssa tehneet Naurattava elämä -kirjaa varten. Sen nimi on Naura negatiiviselle ajatukselle. Tätä harjoitusta voi käyttää kaikkien sellaisten ajatusten kanssa, joiden ei halua vaikuttavan omassa mielessä. Kunhan vain pidät huolen, että muokkaat ajatuksiasi paremmiksi, ei huonommiksi.

Menestysuskomus

Toinen harjoitus on vähän hillitympi.

Mieti jotain sellaista negatiivista ajatusta päässäsi, joka on saanut sinut uskomaan olevasi huono jossain. Esimerkiksi videolla ollut ”olen huono äiti” -ajatusmalli.

Kuvittele, että jossain kohtaa huonetta, jossa olet nyt, on kohta, jossa sijaitsee menestys. Menestys tarkoittaa tämän ajatusmallisi täyttä vastakohtaa, eli ”olen maailman paras äiti” tai ”tarpeeksi hyvä äiti”.

Mene nyt seisomaan tämän kohdan päälle, jossa tämä menestys sijaitsee. Katso tilannetta täältä menestyksestä käsin? Minkälainen ajatus asiasta nousee nyt mieleesi?

Positiivisuuden hyötyjä

Hyvinvointi

Positiivisuus vaikuttaa yllättävän paljon hyvinvointiimme. Kun ajattelemme positiivisesti, meillä alkaa erittyä hyvän olon hormoneja aivoissamme. Hyvän olon hormonit saavat meille hyvän fiiliksen. Silloin meidän on helpompi tuntea meitä auttavia tunteita, kuten iloa, riemua, sisäistä voimaa, tyyneyttä, rauhallisuutta, seesteisyyttä, uskoa itseen ja tulevaan, päättäväisyyttä…. Nämä tunteet taas auttavat

  • helpottamaan stressiä
  • parantamaan immuunipuolustusta
  • parantumaan sairauksista paremmin

Positiivinen ajattelu saa myös uskomaan omiin vaikutusmahdollisuuksiin terveyden suhteen. Syömme terveellisemmin, liikumme ja elämme ylipäätään terveellisemmin. Näin vaikutamme siihen, että esimerkiksi sydän- ja verisuonitauteja todetaan positiivisilla ihmisillä vähemmän kuin negatiivisesti ajattelevilla ihmisillä.

Muita positiivisen ajattelun hyötyjä

Positiivinen ajattelu vaikuttaa sosiaalisiin suhteisiin. Positiivinen ihminen on helposti lähestyttävä. Hänen vierellään on helppo olla, sillä positiiviset ihmiset osaavat usein luovia sosiaalisissa suhteissa. Näin ihmissuhteet kestävät pidempään ja parempina, niin töissä kuin parisuhteessa.

Positiiviset ihmiset myös ottavat muut huomioon, tukevat ja kannustavat. Näin positiiviset ihmiset saavat myönteistä huomiota, heitä kuunnellaan ja heitä ihallaan.

Positiivisuus näkyy myös harrastuksissa. Esimerkiksi positiivisesti ajatteleva, itseensä uskova urheilija menestyy paremmin kuin negatiivinen kanssakilpailijansa.

Positiivisuus vaikuttaa menestykseen myös töissä. Joidenkin tutkimusten mukaan palkkapussi on positiivisesti ajattelevilla hieman suurempi ja  koulutustaso parempi. Töissäkin on mukavampaa, kun on positiivinen, eteenpäin pyrkivä mieli.

Positiivisesti ajattelevat asettavat suurempia tavoitteita ja myös pääsevät niihin. He uskovat omiin vaikutusmahdollisuuksiin toteuttaessaan suurimpia haaveita ja tekevät huikeita keksintöjä.

Harjoitus

Kirjoita ylös asioita, jotka ovat elämässäsi hyvin ja joista voit olla tyytyväinen.  Tämä auttaa keskittymään hyviin ja sinua eteenpäin vieviin asioihin, sekä kehittää hyvin positiivisuutta. Voit tehdä tätä myös joka päivä.

Lisää voimaa saat tähän harjoitukseen, jos mietit asioita kiitollisuuden kautta. Mistä asioista olet tänään kiitollinen? 

10 vinkkiä positiivisen työfiiliksen luomiseen itsellesi ja vähän työkavereillekin.

Tässä vielä lopuksi sulle ensi viikoksi vähän vinkkejä. Kokeile edes jotain ja huomaa ihmeitä tapahtuvan 🙂 

  1. Aloita aamusi parhaalla mahdollisella tavalla.

Mieti herättyäsi, mitä ihania, iloisia asioita työpäivä tuo tullessaan. Entä miten tänään saat kaikki ihmiset iloiselle mielelle? Näin mielesi täyttyy niin positiivisista ajatuksista, ettet voi olla levittämättä iloa ympärillesi.

Tehosta ajatustesi vaikutusta sillä, että vedät suupielet korviin. Jos suupielet eivät itsestään jostain syystä mene korviin, niin laita huulien väliin kynä poikittain. Tämä auttaa suupielien vääntymistä nauruasentoon. Ole tässä asennossa vähintään muutama minuutti, kuvitellen mukavia, iloisia asioita, joita työpäivä tuo tulleessaan.

Voit vielä tehostaa ajatuksiasi ja buustata hyvän olon tunnetta naurun kera. Naura omalle peilikuvallesi. Naura kaikille ihanille ajatuksille, joita mieleesi tuli.

  1. Ota työmatkastasi kaikki ilo irti!

Kun lähdet töihin, katsele niin paljon ympärillesi kuin mahdollista. Buustaa hyvin alkanutta aamua bongaamalla iloisia asioita pihapiirissäsi ja työmatkalla. Bongaa ainakin kolme asiaa. Autolle mennessäsi tai jos menet työpaikalle kävellen, voit ottaa muutaman tanssiaskeleen. Sateen sattuessa leikittele kuralätäköissä, mutta muista varoa kastelemasta kenkiä!

  1. Levitä iloa ympärille heti kun saavut töihin.

Töihin saavuttuasi, päästä iloisen hyvän huomenen toivotuksen jälkeen upeat naurut ilmoille. Jos muita ei naurata, niin älä anna sen masentaa mieltäsi, vaan laita esimerkiksi joitain nauruvideoita pyörimään (vaikkapa Loistotähden Youtube-kanavalta Tarjan maanantaikikatukset). Kuuntele itse nauruvideoita monta kertaa päivän aikana, ja hekota mukana. Anna työkavereiden kuulla, että sinulla on hauskaa ja tartuta nauru koko työyhteisöösi. Voit vaikka lounastunnilla vetää nauruvideoista opittuja nauruharjoituksia koko työporukalle tai tilaa työpaikallesi naurujoogaa. Nauramisellahan on niin paljon hyviä vaikutuksia sekä kehoon, että mieleen, että nauraminen kannattaa ottaa ihan vakavasti.

  1. Kehu ja kiitä kun on vähänkin aihetta.

Kehuminen ja kiitos kannattavat aina, eivätkä maksa mitään! Kehu työkavereidesi uusia silmälaseja, hiustenleikkuuta, vaatteita… Kehua voit myös rohkeudesta, älykkyydestä, innostuneisuudesta. Kehu käyttäytymistä, tekemistä, tuloksellisuudesta. Kiittää voit ystävällisistä sanoista, teoista, hymystä, kuuntelemisesta, empatiasta. Voi olla, että joku suhtautuu nuivasti kehuihisi ja kiitokseesi, mutta älä anna sen vaikuttaa. Tunne se ilo, joka sisälläsi syttyy, kun kehut ja kiität toisia ihmisiä. Jos kehumisen kohde osaa ottaa kehumiset vastaan, saat iloa myös hänen ilostaan. Tuplailo on aina paras ilo!

  1. Keskity kehittämään omia vahvuuksia ja opeta taito myös muille.

Mitkä ovat sinun vahvuuksiasi työpaikalla? Tuotko niitä selvästi esille, vai peitteletkö niitä? Opettele tiedostamaan omat vahvuutesi ja anna niiden näkyä. Keskustele myös toisten kanssa heidän vahvuuksistaan ja käyttäkää jokaisen vahvuuksia hyväksi työpäivien aikana. Kaikilla ei tarvitse olla samoja vahvuuksia.

  1. Keskity itse ja auta myös työkavereitasi keskittymään onnistumisiin.

Keskity päivän aikana omiin onnistumisiisi. Jos teet virheen, niin myönnä se reilusti, mutta jätä virheen murehtiminen pois. Jokainen ihminen tekee virheitä ja voit oppia virheistäsi kullanarvoisia asioita.

Laske, kuinka monta onnistumista sinä saat päiväsi aikana. Haasta työkaverisi leikkimieliseen onnistumiskisaan. Tai testauta työkaverisi Onnistumisten päiväkirjalla, ovatko he omasta mielestään onnistujia vai epäonnistujia. Onnistumisten päiväkirjan voit ladata täältä.

Jos joku työkaverisi tulee kertomaan sinulle omasta onnistumisestaan, iloitse siitä. Kerro kuinka hyvältä sinusta tuntuu hänen onnistumisensa ja koe sisälläsi kasvava ilo hänen puolestaan. Jälleen on tuplailon paikka.

  1. Juhlista onnistumia ainakin päivän lopuksi!

Onnistumisia kannattaa aina juhlia! Juhliminen voi olla vaikkapa vain pieni hetki, jolloin nostat kädet ylös ja teet voittajan asennon. Tehkää voittajan asento koko porukan voimin. Voittajan asento on sinulle varmasti tuttu urheilukilpailuista, eli se tuttu kädet ylhäällä oleva asento mitalipallilta. Nouse siis seisomaan ja seiso ryhdikkäästi. Vedä hartiasi hieman taaksepäin, nosta leuka ylös ja kädet kohti taivasta ja vähintäänkin ota kasvoillesi leveä hymy, tai vaikka tanssi hetki onnistumistanssia. Tämä asento saa hyvän olon hormonit hyrräämään aivoissasi ja sinulle tulee väistämättä vielä parempi mieli. Vinkki: Tämä asento kannattaa myös tehdä silloin, joku asia mättää ja sinua saattaa hieman kiukuttaa tai harmittaa.

  1. Kuuntele työkaverisi murheita, ole empaattinen.

Huomaatko jonkun työkaverisi olevan alla päin? Kuuntele hänen murheitaan, pysähdy hetkeksi hänen murheensa äärelle. Kun hän saa hetkenkin huomion itselleen ja tulee kuulluksi, on hänellä huomattavasti parempi olla. Kuuntelutuokion lopuksi voit kääntää hänen ajatuksensa joihinkin iloisiin asioihin. Näkyykö esimerkiksi työpaikkasi ikkunasta leikkiviä ja ilosta kiljuvia lapsia tai puissa kiipeileviä ja kisaavia oravia? Jos näkyy, niin vie työkaverisi hetkeksi ulos ja keskittykää ympärillä näkyviin ilon aiheisiin. Voit myös tässä kohtaa näyttää hänelle pari Tarjan maanantaikikatusta. Iloitkaa yhdessä siitä, että sait käännettyä hänen ajatuksensa edes hetkeksi iloisiin asioihin.

  1. Haasta työyhteisösi positiivisuuskierteeseen.

Haasta työkaverisi ja koko työyhteisösi ajattelemaan positiivisemmin ja näkemään hyviä asioita ympärillä. Pistäkää kahvihuoneeseen kippo, mihin jokainen voi kerran päivässä tiputtaa lappusen, johon on kirjoitettu jokin hyvä asia työpäivästä. Se voi olla jokin onnistunut työ, hyvä keskustelu jonkun työkaverin kanssa, oivallus omasta itsestä, lohduttavat sanat työkaverilta, uusi työväline tai menetelmä…. Kerran viikossa kerääntykää ja lukekaa laput ääneen porukalla. Huomaatte, miten upeita ja hienoja asioita työpäiviinne liittyykään.

  1. Opettele tauottamaan työpäivääsi pienillä palauttavilla harjoituksilla

Pienet palauttavat minitauot työpäiväsi aikana saavat aivosi ja kehosi palautumaan ja lisäävät energiaasi ja positiivisuuttasi. Jo muutaman minuutin syvähengitys tai tietoisen läsnäolon harjoitus antaa sinulle uutta virtaa pitkäksi aikaa. Kokeile pientä rentoutusharjoitusta ennen kuin lähdet kotiin. Silloin voit unohtaa työasiat ja palata mieli levänneenä kotiin perheesi iloksi.

Hauskaa viikonloppua ja positiivisuutta tuleviin viikoihin.