044 376 6033 Sähköposti

Onni olen minä

Päiväkirjamerkintä 30.7.2016: ”Mulla on parempi olla kuin pitkiin aikoihin! Olen taas se sama elämäniloinen lapsi, jota olen etsinyt jo muutaman vuoden. Jokin on muuttunut minussa ja nautin tästä olosta täysillä. Kerrankin voin sanoa, että olen oikeasti onnellinen, ettei onneni ollut ainoastaan tanssin ja alkoholintäyteinen baari-ilta. Nautin nyt pienistä, ihanista asioista. Mulla on asiat aivan helvetin hyvin!”

Hauskinta tässä päiväkirjamerkinnässä on se, että tuosta päivästä oli kulunut vasta 13 päivää, kun minut ”osittain pakotettiin muuttamaan” takaisin lapsuuden kotiini. On hienoa huomata muutos, joka minussa tapahtui niinkin lyhyessä ajassa. Siihen varmasti vaikutti se, että olin jatkuvasti alttiina kotonamme vallitsevalle positiiviselle energialle.

Päiväkirjamerkintä 9.6.2016: ”En näe tätä kesää yhtä kauniina kuin ennen. Värit ovat harmaampia, tuoksut ovat laimeampia enkä osaa nauttia tästä yhtään. Mielessäni pyörii vaan synkkiä ajatuksia. Kuljen usvassa päivästä toiseen. Miksi asiat eivät voi selvitä nappia painamalla? Sen sijaan täytyy itkeä miljoonia kyyneliä saamatta vastauksia. Kukaan ei voi auttaa ja olen aivan yksin. Mitä olen tehnyt väärin, että mulle käy näin? Tiedän vaan, että tarvitsen apua ja pian, muuten voin olla tosi huonossa kunnossa. Tämä ahdistaa, jännittää ja pelottaa. Kuolisin pois niin olisi parempi.”

Unohdin itseni

Nyt 11 kk myöhemmin olen onnellisempi kuin koskaan! Aika kornia, mutta totta. Tietenkin välillä tulee päiviä, kun elämä potkii päähän oikein urakalla, mutta en todellakaan vaihtaisi ainuttakaan pois. Olen huomannut, että kaikella on ollut jokin tarkoitus ja tulee aina olemaan. Nautin tästä tunteesta täysin rinnoin ja toivon suuresti, että sinäkin teet samoin.

Olen pienestä asti rakastanut tutkia ja havaita maailman eri ihmeitä. Olen myös rakastanut luonnon helmassa seikkailua, inspiroitumista ja kaikkea sitä kaunista, mitä näen ympärilläni. Olen taas löytänyt sen sisäisen lapseni, joka voi olla onnellinen linnun viserryksestä varhain aamulla, auringosta, joka polttaa iholla, pitkistä iltalenkeistä, tärkeistä ystävistä, poikaystävästä, perheestä, kesästä, tuoksusta, väreistä, tuulesta, muiden hymyistä, lämpimistä kosketuksista, halauksista, suudelmista, musiikista, lukemisesta, taiteesta, kirjoittamisesta, laulamisesta ja monesta muusta. Olen aina ollut haaveilija ja toteuttanut itseäni eri taiteiden saralla. Muutto 16 vuotiaana opiskeluajan kaupunkiini sai minut hautaamaan tuon kaiken vuosiksi.

Eräs tuttavani nimesi minulle oman ”itsenäisyyspäivän” joulukuussa. Se oli paras teko ikinä ja jo pelkkä sanan tuoma vapaus saa minut hymyilemään. Teen kaiken nykyään omasta tahdosta ja se herätti minut eloon. Voin taas kirjoittaa, laulaa ja toteuttaa itseäni kunnolla, sillä ne ovat intohimoni.

Onnellisuus lähtee itsestä

Mietin ihmisiä, jotka rakentavat onnellisuutensa rahallisen tilanteen, maailman tapahtumien, muiden hyvinvoinnin, pärjäämisen, onnen ja menestymisen varaan. Ovatko he todella onnellisia? En usko. He ovat siinä samalla unohtaneet itsensä ja oman hyvinvointinsa. Se ei kuitenkaan ole tarkoitus. Mehän emme esimerkiksi voi mitään maailman tilanteelle. Kaikki onnellisuus lähtee ensin itsestä.

On myös surullista seurata niitä ihmisiä, jotka ovat onnellisia siitä, että elämä on suunniteltuna vanhuudenpäiville asti. Päivät on aikataulutettu minuutilleen ja sitä seurataan ja noudatetaan orjallisesti kalenterista. Vastoinkäymisille ei ole varaa, sillä koko elämä romahtaisi. Miten käy, kun narut katkeavat? Entä jos mm. puoliso kuolee, läheinen sairastuu, joudumme auto-onnettomuuteen tai yritys joutuukin konkurssiin? Sehän on totuus, ettei elämästä selviä ilman pahoja tai pienempiäkin vastoinkäymisiä. Minusta on vaikea uskoa, että kukaan on onnistunut välttymään niiltä. Ihminen on luotu selviytymään näistä vastoinkäymisistä, mutta se on eri asia, osaako kaikki käyttää tätä tietoutta hyödyksi. Näin meistä voi tulla onnettomia ja negatiivisia. Olen itse ollut samanlainen.

Iloitsen nykyään muiden onnistumisista ja siitä, miten he jatkavat elämäänsä vaikeuksien jälkeen. Pekka Hyysalo on loistava ja inspiroiva esimerkki! Hän ei todellakaan jäänyt pitkäksi aikaa suremaan kohtaloaan, vaan teki kaikkensa noustakseen pystyyn! Ihailen häntä suuresti. Enkä todellakaan tarkoita nyt sitä, että sinun pitäisi vain hymyillä onnellisena vastoinkäymisten edessä ja miettiä, miten ihanaa elämä onkaan. Ei. Negatiivisia tunteita saa ja pitääkin näyttää, mutta tunteeseen ei saa jäädä!

Onni on myös vihamieheni

Minun ei tarvitse mennä enää etsimään onnea sateenkaaren toisesta päästä, sillä onni on jo minussa. Haluan vilpittömästi kannustaa sinua etsimään elämästäsi niitä asioita, jotka saavat hymyn huulille. Keskity siis hyviin asioihin! Tämä on tuonut minullekin apua. Onnea voi olla hyvinkin yksinkertainen ja pieni asia ja sinä määrittelet sen itse. Mutta voin luvata, että onnen aiheita alkaa löytyä roppakaupalla, kun annat sille mahdollisuuden.

Nautin elämästä onnellisena ja rakastan muita. Rakastan myös ”vihamiehiäni”. Kukaan heistä ei ole paha, kaikilla on jotain syvempää kerrottavaa ja mahdollisuus samaan onneen. Maailmassa on turhan paljon vihaa ja surua, joten teen omalta osaltani maailman paremmaksi. Minulla on vain yksi elämä, siitä pitää ottaa kaikki irti!

Lue esittelytarinani tästä.

sharing_disabled:
1

Tagged under:

Blogi

Onnistu tekemään pysyvä muutos

  Tammikuu on suosittu muutosprojektien aloituskuukausi. Toinen suosittu hetki on syksyllä, kesälomien jälkeen. Näinä aikoina, kun jokin uusi jakso alkaa, on…

Lue lisää

Miksi haluan miellyttää?

  Viime blogitekstissäni käsittelin itsetunto-aihetta. Halusin nyt tarttua aiheeseen vielä syvällisemmin, miellyttämisen halu –teeman kautta, sillä nämä kaksi asiaa kulkevat minulla käsi…

Lue lisää

Tapahtumat

Log in