044 376 6033 Sähköposti

Muiden mielipiteiden kahleissa

Päiväkirjamerkintä 27.1.2009 ” Pitäiskö mun alkaa kapinallisemmaks ihmiseks? Sanoisin jyrkästi oman mielipiteeni, vaipuisin omiin maailmoihini eikä kukaan sais musta selvää! Oisinks mä sit cool?”

Koko yläasteen halusin olla joku muu. Halusin pukeutua tyylikkäästi ja olla kaunis. Halusin olla suosittu. Halusin, että pojat taistelisivat kilpaa huomiostani. Halusin olla viehättävä heidän silmissään. Olin mielessäni päättänyt, että peruskoulun jälkeen teen suuren muodonmuutoksen –  karistaisin kintereiltäni kaiken entisen ja aloittaisin täysin puhtaalta pöydältä.

Kun viimeinen kevätjuhla vietiin päätökseen, astelin päättäväisesti kampaajalle ja pyysin tätä pätkimään hiukseni aivan lyhyiksi. Aloin myös pukeutua rohkeammin. Syksyn lähestyessä ostin kivoja ja erilaisia vaatteita. Aloin käyttää räikeitä huulipunia,  enkä mennyt usein ovesta ulos ilman korkokenkiä. Rajuin tyylimuisto minulla on, kun puin amikseen yhtenä ensimmäisistä koulupäivistä mustavalkopilkullisen mekon, verkkosukkahousut  ja ylisuuren, pitkän, mustan nahkatakin, jossa näytin aivan pieneltä agentilta.

Päiväkirjamerkintä 20.12.2011 ”Havahduin tänään mun kaverin sanojen saattelemana, et alan tosissani laantuu mun tyylin kanssa massempaan. Syksyllä olin kuulemma muodikas. Mä haluan ne ajat takas. Pissisvieroitukseen siis!”

Muutuin saadakseni huomiota

On vaikea muuttua ja näyttää muille itsestään jotain aivan uutta. Jotain sellaista, mitä vain harvat ovat nähneet pilkahduksina. Muutoksellakin etsii jonkinlaista hyväksyntää ja uusi muutos tuo mukanaan epävarmuutta, jos sitä hyväksyntää ei saa. Kun muutoksen tekee omasta halusta muiden mielipiteistä välittämättä, ollaan oikeilla jäljillä.

Mietin, että yhtäkkinen muodonmuutokseni ei tullut täysin omasta halustani. Muutos tuli muiden painostuksen alaisena, tai niin ainakin ajattelin. Olin kierosti iskostanut päähäni, että olisin yhä epäsuosittu, jos näyttäisin samalta mitä peruskoulussa. Muutuin siksi, että minut huomattaisiin. Oli hauska kuulla yhtäkkiä muilta ihmisiltä, miten kivan erilaisesti pukeuduin, miten kaunis olin ja miten näytin ihan mallilta. Tätä iloa ei harmikseni kestänyt kauaa, sillä huomasin pian, kuinka erilaisuuteni nähtiin heikossa  valossa ja tämä alkoi lopulta ahdistaa minua. Pikkuhiljaa  vuoden sisällä rohkeat vaatteeni kerääntyivät kaapin perälle. Tilalle tuli karussa todellisuudessaan paljastavia bilevaatteita, ripsienpidennykset, hiustenpidennykset ja järkyttävät bombshellit.

Entinen minä oli epävarma, pukeutui niin kuin muutkin, piti mielipiteet itsellään, meikkasi neljä tuntia kilon pakkelia naamaan, otti itsestään muun muassa tyrkyn kylpyammekuvan ja muita tyrkkyjä kuvia instagrammin, sekä haki hyväksyntää sen mukaan miten paljon sai tykkäyksiä kovalla vaivalla muokatuista kuvista. Mietin kaikessa tekemisessäni muiden mielipiteitä ja jätin jonkun kivan vaatteen kauppaan, koska se saattoi olla jonkun mielestä outo. Entinen minä ei uskaltanut hengata tiettyjen ihmisten kanssa, koska ”piti ajatella omaa mainetta”. Olin ihminen, joka tulkitsi jokaisen ihmisen eleet itseäni vastaan ja joka alistui tahtomattaan muiden jalkoihin. Olin ”vahvempien” vietävissä. Pelkäsin hakea amisaikana kuoroon laulamaan, koska kuorolaulaminen oli joidenkin mielestä noloa. En uskonut itseeni, enkä kykyihini ja menetin yöunet, jos kuulin jonkun puhuneen pahaa selän takana. En uskaltanut sanoa ei ja päädyin pussailemaan liian monta kertaa tuntemattomia bileissä, sekä lähettelemään peppukuvia, jotta saisin hyväksyntää.

Totuus löi korville

Päiväkirjamekrintä 7.9.2013 ”Kuka mä oon? Mikä musta on tullut? Jos mä olisin ikinä pari vuotta taaksepäin aatellut, et mut tullaan kutsuu siisteihin bileisiin, mis on omat dj:t ja savukoneet, tapaan paljon cooleja ihmisiä ja pääsen sisään siistiin porukkaan niin must tuleekin ylimielinen paska. Must on tullut ihminen, jollaisia halveksuin pari vuotta sitten. En olis ikinä toivonut, et voisin olla sellainen jonain päivänä. Salo on muuttanut mua. Hävettää olla tällainen. Mun on pakko muuttaa mun asenne nöyremmäks. Haluun et ihmiset näkee mut kuin kaks vuotta sitten. Yhtä kauniina niin ulkoisesti kuin sisäisestikin. Enkä mä oo suosittu. Mä luulen niin. Nöyrryn. Musta tulee parempi ihminen. ”

”Et sä oo oikeesti niin kaunis mitä sä luulet olevas”, töksäytti yks tyttö kolme vuotta sitten minulle baarissa. Tämä tytön lausahdus hämmensi minua silloin paljon, enkä todellakaan ollut samaa mieltä. Tulkitsin lausahduksen kateudeksi ja jätin omaan arvoonsa, mutta lausahdus jäi kummittelemaan päähäni kolmeksi vuodeksi. Se olikin totta. Tyttö näki lävitseni sen mitä kirjoitin häpeillen päiväkirjaani. Hän näki sen kaiken rumuuden, läpimädän sydämen ja epävarmuuden, minkä koitin peittää epätoivoisesti kestohymyllä, korkeilla koroilla, lyhyellä hameella ja seksikkyydellä. Ymmärsin tämänkin vasta vuosi sitten, mutta onneksi vihdoin ymmärsin. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan.

Totuus on, ettei kaikkia voi miellyttää. Täältä maailmasta tulee aina löytymään niitä ihmisiä, jotka vain eivät pidä minusta ja se täytyy hyväksyä. Aina löytyy se, joka arvostelee valintojani, vaatteitani, olemustani, mielipiteitäni, sanojani, arvojani ja tekemisiäni. Niitä saatetaan pitää idiootteina, outoina, noloina, tyhminä, lapsellisina ja halveksuttavina, mutta minun täytyy hyväksyä se.

Eräs viisas mies sanoi minulle  vuosi takaperin näin: ”Kenen asialla sinä olet, kun ajattelet muita ihmisiä ja sitä mitä he ajattelevat sinusta? Hylkäät silloin oman elämäsi ja itsesi sekaantumalla muiden ihmisten asioihin ja elämään. Mitä sinulle ja elämääsi silloin kuuluu? Kuka elää sinun elämääsi sillä välin kun sinä olet kiireinen elämään muiden elämää ja pidät huolta muiden ajatuksista, mitä he sinusta ajattelevat? Entä, jos he eivät ajattelekaan sinua? Ehkä he ovat liian kiireisiä ajattelemaan sinua, koska ajattelevat ja elävät omaa elämäänsä.”

Niin. Tässä oli pohdittavaa. Totuus on se, että olen itse itseni pahin vihollinen ja rakastaja.

Päiväkirjamerkintä 8.4.2017 ”En tiennyt enää mitä halusin, mikä oli oikein ja mikä väärin. Hävitin itsekunnioitukseni ja omanarvontuntoni. En ollut enää mitään. Olin vain ihminen, jota muut pystyivät muuttamaan mielensä mukaan. Piti olla kuin muutkin, jotta musta olis pidetty. Mut eihän sekään riittänyt. Olin tyttö, joka ei tekisi pahaa kärpäsellekään, mut silti mua sai lätkiä. Pian jotkut nauro mulle ja menetin lopullisesti itsekontrollini. Join, poltin ja biletin, osittain siksi, koska muutkin, osittain ollakseni jotakin. Katsoin säälien ihmisiä, jotka olivat kuin minä ennen. Luulin olevani cool, mutta sisältä olin rikki, hukassa ja epävarma. Olin se hammasrautainen, ujo ja hiljainen tyttö ala-asteelta, jolla ei ollut kuin yksi ystävä. Jotenkin mulla nousi amiksessa ”kusi” hattuun, kun sainkin yhtäkkiä paljon kavereita. Sain mä siitä kärsiäkin. Opin kantapään kautta et jokainen ihminen on samanarvoinen ja nöyrryin. Hävettää, et olin sen neljä vuotta joku muu ja pyydän nöyränä anteeks niiltä kaikilta, joita oon loukannut. Onneks karma tuli ja sairastuin.”

Itsevarmempana haasteita kohti

Päiväkirjamerkintä 7.8.2017  ”Tunnen vain tyhjyyttä. Oon taas siinä pisteessä, etten tiedä kuka oon. Oonko menossa oikeaan suuntaan? Kääntyykö suuret ihmisjoukot mua vastaan? Etsin itseäni yhä. En tiedä, miten mun pitää käyttäytyä, meikata tai pukeutua. Ahdistaa se, mitä ihmiset ajattelee mun blogiteksteistä. Mä yritän päästä tästä, mut se on vaikeeta. Haluun olla kuten muutkin nuoret. Haluun näyttää itseni vapaasti muille sellaisena kuin haluankin olla, mut sit mul tulee fiilis, et oonks mä edes nämä ajatukset? Oonks mä minä, vai oonks mä yhtään mitään? Mitä oikeasti sanoisin? Mitä oikeasti haluaisin? Oonks mä valmis arvosteluun ja tarkkailuun? Epäilen itseäni. Miks mä en vaan voi sanoa itselleni, ”sä pystyt siihen Ami! Oo se kun oot niin pitkään kun se tuntuu susta hyvältä”.  Miksi se on niin vaikeaa? Sielt takaraivost huutaa välillä epävarmuus siitä mitä muut ajattelevat, aletaanko mua vihata tai saanko enää kavereita. Pitäiskö mun vaan sulautua massaan, jos suurin osa mussa haluu tulla esiin jonain muuna? Toteuttaa itseäni ja olla minä. Ois niin helppoa olla ei- kukaan tai ei- mitään, mutta en halua. Oon aivan varma, et tä johtuu siitä mitä oon käynyt läpi. Mun henkisen muutoksen vuoks oon menettänyt ympäriltäni ihmisiä ja etääntynyt sellaisista, jotka ennen näyttelivät todella suurta osaa elämässäni. Tulee tunne, kannattaako mun muuttua? Miksi en vain voi keskittyä muiden hyvinvointiin ja unohtaa omat unelmat ja haaveet. Ottaisin vaan kaiken paskan vastaan  mitä eteeni tulee, vaipuisin synkkyyteen ja ainaiseen valittamiseen, miten kaikki on taas niin huonosti. Tyytyisin elämään elämää jotenkuten tyytymättömänä, kun minut nyt kerran on synnytetty tähän maailmaan.”

Päiväkirjamerkintä 4.10.2017 ”Oon aina koittanut erottua jotenkin, vaikka olinkin massaa. Vaikka sitten baarin lyhimmällä hameella villisti biljardipöydällä tanssahdellen. Veikkaan, et oon aina tiedostamattomista, mutta mulle luonnollisista syistä halunut tulla kuulluks ja huomatuks, mut ne keinot siihen on ollut väärät. Näin myös lopputulokset ovat olleet yksi suuri fiasko. Nyt tiedän, mikä se mun sanoma kaikille on. Nyt tiedän, että se on täysin oikee juttu. Se mun täytyy tehdä, koska se voi auttaa muita ihmisiä.”

Mä oon nykyään paljon itsevarmempi. Uskallan vihdoin sanoa vastaan ja tuoda asiani kuuluviin, jos asia on minulle tärkeä. Uskallan olla eri mieltä toisten kanssa. Uskallan näyttää ihmisille sen, kuka oikeasti olen. Uskallan olla sanojeni puolella. Uskallan tarttua uusiin tilaisuuksiin. Uskallan olla väärässä. Uskallan pukeutua niinkuin haluan. Uskallan säteillä ympärilleni onnea. Uskallan näyttää kaikki tunteeni, -myös ne negatiiviset tunteeni. Uskallan toteuttaa itseäni. Uskallan myöntää virheeni. Uskallan olla minä silläkin uhalla, ettei kukaan pitäisi minusta. Vaikka minulla ei olisi ainuttakaan kaveria ja vaikka ihmiset nauraisivat minulle selkäni takana. Olen ylpeästi minä juuri sellaisena kuin haluan olla, niin pitkään kun se tuntuu minusta hyvältä.

Hymyilyttää. Olen vihdoin menossa kohti vahvaa itsetuntoa ja itsevarmuutta.

Tagged under:

Blogi

Naura, niin pysyt terveenä

Nauru on iloinen asia! Rakastan nauramista. Nauru on luontainen osa minua, mutta vasta naurujoogaohjaajana olen tutustunut nauruun…

Lue lisää

Kun uskalsin sanoa ”kyllä”, vaikka mieli hoki ”ei”

Kuvassa Yrittäjänaisten laulun säveltäjä ja sanoittaja Pirkko Jaakkola oikealla.   Mieli tekee meille jatkuvasti tepposia. Se yrittää rajoittaa…

Lue lisää

Tapahtumat

Log in