+358 44 376 6033 tarja@loistotahti.fi

Firstbeat

Hyvinvointianalyysi

Miten yrityksesi voi hyötyä Firstbeat Hyvinvointianalyysistä?

Firstbeat Hyvinvointianalyysi kuvaa palautumisen riittävyyttä ja auttaa tunnistamaan stressaavat tekijät työssä ja vapaa-ajalla. Se on apu, jonka avulla yrityksesi työntekijöiden on helpompaa miettiä omaa päiväänsä ja lisätä sinne sellaisia tekijöitä, jotka auttavat heitä jaksamaan paremmin. Pienilläkin muutoksilla voi omalle hyvinvoinnille tehdä merkittäviä parannuksia. Vähäinenkin liikunnan lisääminen, lyhyet rentouttavat hetket päivän aikana, pidempi yöuni ja positiiviset ajatukset vaikuttavat positiivisesti palautumiseen.

Mittaustuloksista tulostetaan helppolukuinen, kirjallinen raportti, joka käydään yksityiskohtaisesti läpi palautetilaisuudessa. Mitattava ei jää yksin mittauksen jälkeenkään, sillä hän saa henkilökohtaiset ohjeet jatkotoimenpiteisiin: pitääkö liikkua, nukkua tai rentoutua enemmän, vai kiinnittää vaikkapa huomiota omaan ajatteluun.

Miksi juuri Firstbeat?

Firstbeat Hyvinvointianalyyseja on toteutettu jo reilun 15 vuoden ajan ympäri maailmaa. Menetelmällä on vahva tieteellinen ja tutkimuksellinen tausta. Firstbeat mittaa sydämen sykevälivaihtelua, joka kertoo kehon stressikuormituksesta. Lue lisää tutkimuksista Firstbeatin taustalla tästä.

Firstbeat Hyvinvointianalyysilla on mittava joukko tyytyväisiä asiakkaita. Suurin osa mittaukseen osallistuneista kokee, että Firstbeat on saanut heidät ajattelemaan omaa hyvinvointiaan aivan uudella tavalla ja ymmärtämään palautumisen tärkeyden. Lue Tomi Mertasen tekemä progradu-tutkielma Hyvinvointianalyysin hyödyistä.

Vaikka Firstbeat Hyvinvointianalyysin vaikutukset yksilötasolla ovat merkittävät, myös yritystasolla investointi työntekijöihin kannattaa. Muun muassa Salon kaupungissa sairauspoissaolot vähentyivät 30 prosenttia sen jälkeen, kun kaupungin 750 työntekijälle tehtiin Firstbeat Hyvinvointianalyysi. Lue Salon kaupungin tarina.

Olen tehnyt yrityksille hyvinvointipaketteja, jotta Hyvinvointianalyysi palvelisi yritysten tarpeita mahdollisimman hyvin. Tutustu paketteihin alla.

 

Valitse alta yrityksellesi sopivin Firstbeat Hyvinvointianalyysi paketti. Klikkaa plussan kuvaa, niin esittelyt aukeavat.

Peruspaketti

Paketti sisältää infotilaisuuden ennen mittauksia, kolmen vuorokauden sykevälimittauksen, mittalaitteen toimituksen jokaisen mitattavan kotiin ja valmiiksi postimerkillä varustetun palautuskuoren, jonka avulla mitattava saa helposti palautettua mittalaitteen analysoitavaksi.

Analysoinnin jälkeen jokainen mitattava saa henkilökohtaisen Hyvinvointianalyysi-raportin sähköpostiinsa. Raportit käydään läpi ryhmätapaamisessa, joka kestää n. 90 min. 1-2 henkilön mittauksissa annan palautteen henkilökohtaisena esim. videopuhelun avulla.

Ryhmätapaamisen ajankohta sovitaan niin, että kaikki mitattavat pääsisivät paikalle.

Hinnat

  • 1 – 5 henkilöä henkilökohtaisella palautteella 270 e, ryhmäpalautteella 225 e
  • 5 – 10 henkilöä 195 e
  • 11 – 25 henkilöä 167 e
  • 26 – 50  henkilöä 147 e
  • 51 – 99 henkilöä 127 e
  • yli 100 henkilöä 109 e

Hintoihin lisätään alv 24%, Hinnat per henkilö

Rentoutuspaketti

Paketti sisältää

  • Peruspaketin mukaisen Hyvinvointianalyysin
  • 2 x 90 min mittaisen rentoutusvalmennuksen, jossa käydään läpi rentoutumisen hyötyjä ja tehdään paljon erilaisia rentoutusharjoituksia.

Tämän palvelupaketin minimiosallistujamäärä on 5 ja suurin osallistujamäärä 20 henkeä. Jos yrityksessäsi on enemmän osallistujia, voidaan osallistujat jakaa useampaan max 20 hengen ryhmään.

Hinnat

  • 5 – 10 hengen ryhmälle alk. 249 e. Alkaen hinta Turun seutu.
  • 11 – 20 hengen ryhmälle alk. 197 e. Alkaen hinta Turun seutu.

Hintoihin lisätään alv 24%, Hinnat per henkilö

Jaksa paremmin paketti

Paketti sisältää

  • Peruspaketin mukaisen Hyvinvointianalyysin
  • 4 tunnin Jaksa paremmin -valmennuksen, jossa käydään läpi Hyvinvointianalyysissä mitattavia asioita. Lue lisää Jaksa paremmin valmennuksesta.

Hinnat

  • 5 – 10 henkilöä 295 e
  • 11 – 25 henkilöä 217 e
  • 26 – 50  henkilöä 171 e
  • 51 – 99 henkilöä 157 e
  • yli 100 henkilöä 119 e

Hintoihin lisätään alv 24%, Hinnat per henkilö

Haluatko panostaa yrityksesi henkilöstön hyvinvointiin? Soita Tarjalle puh. 044-3766033, niin katsotaan mikä olisi teille sopivin Firstbeat hyvinvointipaketti.

Klikkaa tästä ja lue Firstbeat Hyvinvointianalyysipalvelun rekisteriseloste.

TUTUSTU MYÖS NÄIHIN!

Tutustu Loistopuotiin!

Tutustu Loistopuodin tarjontaan, josta löydät mielenkiintoista ja kehittävää kuunneltavaa itsellesi. Mielitsemppareilla buustaat mieleesi hyviä asioita, rentoutusäänitteillä pääset lataamaan itseäsi, uniäänitteet auttavat unettomuudessa ja runoäänitteet toimivat sekä huvina, että hyötynä.

Loistotähti Youtube-kanava

Käy katsomassa uusimmat maanantaikikatukset Loistotähden Youtube-kanavalta! Uusia kikatuksia joka maanantai!

Ota yhteyttä!

Loistotähti Oy, puh. 044-3766033, info@loistotahti.fi, Y:2746395-3