044 376 6033 Sähköposti

Avun saantiko helppoa? Osa 2

 

Olen viime aikoina törmännyt useampaan psykiatrien/psykologien teksteihin siitä, miten ihmisten pitäisi lopettaa käyminen vaihtoehtoisissa hoidoissa ja kääntyä ainoastaan oikeiden ammattilaisten puoleen. Olen kuitenkin asiasta täysin eri mieltä heidän kanssa ja haluankin avata omien kokemuksieni pohjalta vähän erilaisesta näkökulmasta tätä asiaa.

Olen kertonut tarinaani kronologisessa järjestyksessä ja keskityn päiväkirjamerkintöihini ja Omakannassa oleviin lääkärien merkintöihin.

Työelämä laukaisi huimauksen

Maaliskuussa 2015 muutin Tampereelle. Syksyllä sain työpaikan yksityisestä vanhusten kotipalvelusta. Epätietoisuus töiden jatkumisesta, työpaikalla kiusatuksi tulemisen tunne ja riittämättömyyden tunne kaiken kiireen keskellä olivat varmaan se syy, jotka laukaisivat fyysisiä oireita minulle ja loppuvuodesta rupesin jäämään sairaslomille. Siirryin myös työterveyshuollon piiriin, joten minulla ei ole olemassa mitään muita dokumentteja parin kuukauden ajalta kuin sairaslomatodistuksia pyörrytys ja huimaus diagnoosilla. Tältä ajalta minulla ei ole päiväkirjassanikaan perus poikaihastusrakastushömpötysten ja bilettämisten lisäksi mitään järkevää. 

Omakantamerkintä 8.12.2015 ”Yleisesti terve nainen. Viime keväänä muuttanut Tampereelle, lähihoitajan työssä. Kertoo että kesästä alkaen on ollut melko pysyvästi vatsakipua. Tuo esille myöskin yleistä huonovointisuutta, nivelkipuja, voimattomuutta.”

Päiväkirjamerkintä 28.2.2016 ”Mua pelottaa, et mun huimaus on viemäs työkyvyn. Pelkään ettei se lopu koskaan. Nyt on siis taas kuudes viikko meneillään saikkua. Ravaan jatkuvasti lääkärissä ja pomon kans ollaan sovittu et tuun töihin vasta, kun oon oikeesti terve. Tä jatkuva huimaus stressaa mua, mut nyt pitää vaan odottaa. Must on inhottavaa valehdella kaikille et käyn töissä ja et mun elämä on täydellistä. En vaan halua, et kukaan tietää miten säälittävä luuseri oikeesti oon.”

Päiväkirjamerkintä 15.3.2016 ”Must alkaa pikkuhiljaa tuntuu et mun huimaus ja muu oireilu on psyykkistä. Lääkäris magneettikuvis ei näkynyt mitään, kun työterveyslääkäri epäili mulla MS-tautii. Oon vaan masentunut. Se on jo sanana hävettävä. Musta vaan tuntuu, etten jaksa. Tänään ku olin lääkärissä ja se ehdotti et menisin takas töihin niin aloin parkuu hillittömästi. Mä en pysty menemään sinne! Tuntuu tosi oudolta et mua on jo tutkittu niin paljon ja mitään ei löydy. Masennus on ainut. Mun pitäis vaan päästä hetkeks työkyvyttömyyseläkkeelle, saada apuu ja joku jonka kanssa puhua. Haluaisin silti selvittää onks mussa kaikki ok. Kuolenks mä? Pakko varata aika yksityiselle. Mua ahdistaa tä kaikki liikaa, pelottaa, suututtaa, itkettää.. Miks kukaan ei välitä miten voin? Oon vaan mun oman mielen vankina kaikki ne päivät, kun odotan seuraavaa aikaa lääkärille.”

Päiväkirjamerkintä 1.4.2016 ”En saa unta taaskaan. Makaan vaan sohvalla ja katon telkkuu. Mikäs onkaan sen parempaa, en oliskaan halunnut nukkuu tänään. Mua vaan stressaa ihan sikana tän päivän lääkäri, mihin meen, kun saan tietää labratuloksii, sekä mitä tapahtuu tästä eteenpäin. Oon niin ahdistunu, etten oo syöny täl viikol kunnol. Oon vaan oksentanut kaiken pois, kun on ällöttänyt liikaa.”

Omakantamerkintä 1.4.2016” Oireena siis huonovointisuus, huimaus. Yleinen väsyminen, joka myös estää, että asiat eivät oikein kiinnosta. Unihäiriöitä. Tuo esille, että pitkiäkin aikoja nukkuu ja saattaa nukkua päivällä. Toisaalta kyllä öisin unihäiriöitä. Välillä kunnon yöunet kuitenkin nukkuu. Mieliala ja masennusasioita itsekin enemmän jo ruvennut pohtimaan. Konkreettisia yksittäisiä syitä ei niinkään tule esille. Muutto Tampereelle ehkä pois vanhoista kuvioista, toisaalta täällä uudet asiat. Beckin depressioasteikolla 35 pistettä eli huomattavan paljon masennukseen liittyviä oireita.Jatketaan käsittelyä seuraavilla vastaanottokäynneillä. Sertralin alkaa. Sva-todistuksella sairausloman jatko.”

Tässä vaiheessa olin joutunut olemaan tyhjän päällä epätiedossa ja ahdistuksissa jo neljä kuukautta. Eläminen 24/7 neljän seinän sisällä rajujen huimauksien kanssa ilman minkäänlaista aktiviteettia ja iloa alkoi vaikuttaa salakavalasti psyykkeeseeni.

Psyyke alkaa horjua oikein kunnolla

Kuolemanpelko ja elinikäisen sairauden kantaminen pyörätuolista käsin oli ajatus, mikä oli syöpynyt mieleeni ja tätä ajatusta pyörittelin pääni sisällä joka ikinen hetki. Neljä kuukautta oli aivan liian pitkä aika olla heitteillä raskaan taakan kanssa. Hulluksihan siinä tuli. Sen lisäksi, että voin fyysisesti huonosti, aloin oireilemaan nopeasti myös psyykkisesti. Näistä päivistä lähti raju alamäki aikaan, jossa en enää pystynyt kontrolloimaan itseäni. En tuntenut itseäni katsoessani kuvaani peilistä ja jopa pelkäsin herätä seuraavaan päivään. Piru oli salakavalasti vallannut mieleni ja teki minusta ihmisen, joka ei ollut enää minä. Ulkoa päin näytin aivan normaalilta nuorelta, joka tykkäsi laittautua ja bilettää, mutta sisälläni kuhisi kamalia ajatuksia ja asioita.

Päiväkirjamerkintä 26.4.2016 ”Mua ahdistaa ja pelottaa. Haluaisin vaan olla jatkuvasti kännis tai lääkkeis, etten tuntis mitään, oisin vaan. Haluun satuttaa itteeni ja tehdä mun elämäst mahdollisimman helvettiä. En osaa sanoo muuta syytä, kun etten kestä itteeni täl hetkel. Voisin ottaa yliannostuksen lääkkeitä. ”

Omakantamerkintä 27.4.2016 ”Potilaalla jatkohoitoaika sovittu Hallituskadun psykiatrian pkl:lle, mutta siellä ei ole lääkäriaikaa mahdollisuus saada heti, joten sairausloman ja B-lausunnon arviointi jäänee Akuuttipsykiatrian pkl:lle tässä vaiheessa. Olen luvannut tehdä B-lausunnon, sovimme potilaan kanssa puhelimessa, että lausunto tehdään 5.4.-31.5.2016, tämän jälkeen jatko Hallituskadun psyk.pkl:lla.”

Päiväkirjamerkintä 8.5.2016 ”Täl hetkel ei mee hyvin. En pysty olee enää yhtään yksin. Mul on itsetuhosii ajatuksii, en syö kunnol, en tee mitään. Oon menny lääkärin lähetteel akuuttipsykiatrian poliklinikal, syön vahvoi masennuslääkkeitä ja iltasin ketipinorii et pystyn nukkumaan. Mul oli yhes vaihees jakso kun en nukkunut ollenkaan 2 viikkoon.. Sen seurauksena yhden extempore juomiskerran seurauksena päädyin viiltelee itteeni kaulaan ja ranteeseen. Mul tuli tosi outo olo siitä, en saanut henkee ja meinasin pyörtyy. Mulla vaan soi korvissa ja silmissä sumeni. Itkin ihan hulluna, kun tajusin mitä olin tehnyt ja Tarja joutui viemään mut päivystykseen.”

Päiväkirjamerkintä 31.5.2016 ”Mul nostettiin eilen lääkkeen vahvuutta. Vähän pelottaa mitä se tekee mulle, kun oon nytkin kuin toinen ihminen. Päivittäin mul pyörii itsemurha-ajatuksii. Ottaisin vaiks yliannostuksen niitä mun lääkkeitä tai mundoi. Mun lääkkeet+mundot= tappava yhdistelmä. Jos vaan jonain päivänä en enää heräiskään. Tänään mua on ahdistanut aivan helvetisti. Meinaan kokoajan alkaa itkee ja kuuntelen ällöttävän kauniis auringon paistees itsemurhalaului. Lääkäri laitto mulle saikkuu elokuun loppuun.”

Päiväkirjamerkintä 7.6.2016 “Oonkohan mä hullu. Mul tulee tosi euforinen tunne, jos teen jotain vaarallista. Tai se et raavin itteeni ja lyön ruhjeille. Tai se, etten syö. Mä vaan nautin siitä.”

Omakantamerkintä 9.6.2016 ”Potilas on keskustelussa hiljainen. Hän vastaa kysymyksiin asiallisesti, mutta vastavuoroiseen keskusteluun ei päästä. Pt kuvaa voinnin olleen huono. Ahdistustiloja on päivittäin. Pt kokee voimakasta väsymystä ja on tämän vuoksi oman kuvauksen mukaan täysin aloitekyvytön. Pt kertoo käyttäneensä viime viikolla päivittäin alkoholia. Hän kuvaa juomisen olevan yritys hallita ahdistusoireita. Hän juo suuria määriä alkoholia sekaisin. Alkuviikosta oli tilanne, jolloin hän istui kallionjyrkänteellä ja oli hyppäämässä siitä. Tilanteen katkasi se, että kaveri veti hänet pois jyrkenteen reunalta. Pt kuvaa, että tilanteessa hän koki olonsa euforiseksi.”

Kesäkuussa 2016 pääsin vihdoin psykiatrialle, johon sain aikoja kahden kuukauden sisään vain 4, vaikka tarve olisi ollut silloin suurempi. Minulle vaan kirjoitettiin sairaslomaa sairasloman perään ja jätettiin kamppailemaan omien ahdistuksien keskelle, mikä laukaisi vielä vahvempia ahdistuksia jne. Onneksi asuin tuohon aikaan ystäväni luona valvovan silmän alla, joka piti huolta siitä, etten tehnyt itselleni mitään vakavaa. En pystynyt olemaan hetkeäkään yksin, sillä samalla hetkellä itsemurha-ajatukset akutisoituivat. Mietin jatkuvasti eri tapoja tappaa itseni kaikkialla missä liikuinkaan. Psykiatriassa olisi pitänyt huomioida tämä.

Muutto takaisin kotiin teki hyvää

Oikea tilanteeni alkoi valjeta kesän aikaan pikku hiljaa myös äitipuolelleni Tarjalle ja hän pyysi minut asumaan kotiin Tarvasjoelle, kun ystävänikään ei pystynyt enää auttamaan minua. Harvakäyntinen hoitosuhteeni lopetettiin Tampereella elokuussa 2016. Viimeisellä käynnillä psykiatri oli vaihtunut, eikä osannut edes kunnolla suomea. Olin päättänyt muuttaa Turkuun syksyllä, eikä jatkosta Turussa sovittu. Sairaslomaa jatkettiin syyskuun loppuun, mutta muuten olin taas tyhjän päällä.

Kotona elämääni tuli aivan uudenlaista rytmiä. Heräsin joka aamu kahdeksan aikaan syömään ravitsevan aamupalan, jonka jälkeen Tarja oli kehittänyt minulle joka päivälle jotakin tehtävää. Sain alkuun paljon erilaisia pohdiskeltavia kirjoitustehtäviä, joissa pääsin todella syvälle itseni kanssa. Kirjasin päivittäin tuntemuksiani vihkoon, jossa piti olla listattuna kolme positiivista asiaa päivää kohti omien negatiivisten synkistelyjeni lisäksi. Alkuun se oli minusta todella typerää, mutta tein mukisematta työtä käskettyä.

Parin viikon päästä huomasin, etten ollut ajatellut ikuisuuksiin asioista mitään hyvää ja avasin elämääni vihdoin sen kolikon kääntöpuolen. Huomasin, että kun keskityn negatiivisten asioiden sijaan positiivisiin asioihin, saan vastineeksi positiivisia asioita. Tajusin, ettei tilanteeni ollutkaan niin huono. Tässä maailmassa on niitä, joilla voi olla asiat vielä huonommin. Aloin löytämään itsestäni aivan uudenlaista voimaa, josta olin todella innoissani. Tämä kaikki tapahtui pelkästään sillä, että keskityin etsimään joka päivästä pieniä positiivisia asioita. Positiivinen asia saattoi olla vaikka piristävä puhelinsoitto ystävältä, kaunis auringon nousu tai herkullinen kanasalaatti. Vastaantulevan hymy, pitkä kävelylenkki Tarjan kanssa tai isin lämmin halaus. Opin iloitsemaan niistä elämän pienistä ja ihanista hetkistä. Positiivisen ajattelun tärkeydestä ei todellakaan puhuta turhaan!

Kirjoittamisen lisäksi laitoin kotona päivittäin ruokaa, lenkkeilimme Tarjan kanssa, sekä kävimme kahvakuulatunneilla. Tarja piti huolen siitä, että elämässäni oli sopivassa määrin liikuntaa, raitista ilmaa, terveellistä, tasapainoista ruokaa, unta ja muita aktiviteetteja. Tämän kaiken lisäksi sain luettavakseni kirjoja alitajunnan voimasta, jotka inspiroivat kehittämään itseäni.

Aitoja unelmia kohti

Pikkuhiljaa aloimme keskittyä tavoitteellisuuteen. Olin saanut itseni jaloilleni, mutta tulevaisuudenkuvani oli sekava. Olin aivan eksyksissä, mitä elämältäni halusin. Minua ei kiinnostanut mikään ammatti. Minua pelotti mennä takaisin työelämään ja minua suorastaan harmitti, ettei mikään ammatti tuonut minulle sitä haluttua nautintoa. Minulla oli selkeä visio, että haluan opiskella itselleni uuden ammatin, mutta ammatin piti olla sellainen mihin minulla olisi oikeasti suuri palo. Sitä ei ollut. Kosmetologi oli ainut vaihtoehto, koska kauneudenhoito oli aina kiinnostanut minua.. Mistä se ajatus tuli? En tiedä.

Syksyn aikana pääsin mukaan monille Tarjan järjestämille Goal Mapping –kursseille, joista aloin löytämään tulevaisuudelleni suuntaa, toivoa ja herätin kauan kadoksissa olleet unelmani uudestaan henkiin! Ne eivät olleetkaan vain lapsuuteni unelmia, jotka elämän kovat realiteetit olivat repineet tuhansiksi riekaleiksi, vaan ne olivat niitä unelmia, jotka vain paranevat vanhetessaan säröjen seassa. Nämä unelmat lähtivät aidosti sydämestäni. Pienin askelin lähdin kulkemaan kohti niitä tavoitteita ja olen sillä matkalla edelleen.

En halua silti väittää, että olisin tuona syksynä ollut koko ajan yhtäkkiä itseni kanssa täydellisessä tasapainossa ja että elämänhallintani olisi hiponut täydellisyyttä. Ei todellakaan. Romahduksia tuli ja paljon. Niitä tulee edelleenkin ja se on täysin inhimillistä. Tärkeintä on kuitenkin se tieto, että olen vasta matkani alussa ja menossa oikeaan suuntaan.

Takapakki

Lokakuussa muutin asumaan Turkuun poikaystäväni kanssa yhteen. Koin, että olin työkykyinen ja innoissani etsin itselleni työpaikan. Palasin ”hehkeänä ja parantuneena” takaisin työelämään, minkä muunkaan kuin lähihoitajan töiden pariin. Lähihoitajan työ ja hoivavietti vei minut takaisin magneetin lailla tulipesään. Yksi suurin uusi vastoinkäyminen ja itsetutkiskelun paikka tuli melko pian sen jälkeen.

Päiväkirjamerkintä 10.12.2016 ” Sairastuin uudelleen. Pystyin kuukauden olee uudes ja ihanas työpaikas. Kivat työkaverit, pomo ja vanhukset, mut oireet palas voimakkaampina kuin vuosi sitten. Työkaveri ohjas mut viimeisenä terveenä työpäivänä päivystykseen. Tää on niin rankkaa mulle sekä poikaystävälle. Toisen pitää vaan katsoo sivusta, kun mä kärsin. Onks tä sittenkään psyykkistä? Tuntuu niin oudolta et nuori ja terve ihminen tarvitsee apua perus askareissa. Asiaa ei myöskään helpota et lääkärit vähättelee mun sanomisia potilastietoihin. Ihan kuin olisin oikeasti puhunut kuuroille korville..”

Omakantamerkintä 13.12.2016 ”Potilas siis ollut nyt sairauslomalla noin kuukauden verran. Nykyisellä oirekuvalla ei ole työkykyinen lähihoitajan työhönsä. Jatketaan sairauslomaa. Koska diagnoosi epäselvä, tehdään lähete Tyksin neurologian poliklinikalle tutkimuksiin. Potilaalla siis päivittäin kohtaustyyppistä huimausta ja lisäksi lisääntynyttä päänsärkyä, voimattomuutta, nivelkipuja, väsymystä, kognitiivisia ongelmia, selkäkipuja, vatsakipuja. Välillä potilaalle tulee poissaolokohtaus-tyyppisiä kohtauksia. Kohtauksen voivat laukaista erilaiset ärsykkeet, esim. valot, mutta myös puhe tai visuaaliset ärsykkeet. Työkyvytön ollut nyt marraskuusta asti voimattomuuden ja huimauksen tunteen vuoksi. Toimintakyky hyvin matala, pelkästään siivoaminen kotona vie paljon voimia ja aiheuttaa kipuja. Potilas siis ollut psykiatrian poliklinikan hoidossa oirekuvan vuoksi, tämän hoidon aikana oirekuva ilmeisesti jkv. helpottanutkin, potilas itse ajattelee, että pystynyt lähinnä jotenkin peittämään oireet ajattelun avulla ja ne olleet kuitenkin jatkuvasti taustalla. Mahdollisia neurologisia syitä kuitenkin vaikuttaisi olevan vielä poissulkematta ja siksi tehdään lähete.”

Vaihtoehtohoidoista apua

Vaikka lääkärit edelleen antoivat minun odottaa turhautuneena, että pääsisin tutkimuksiin, en jäänyt enää tuleen makaamaan vaan lähdin Tarjan vinkistä kokeilemaan Alexander-tekniikkaa. Kävinkin siellä melko tiheään, sillä löysin ihmisen, jonka kanssa kemiat kohtasivat. Alexander- tunnit muuttuivat kylläkin itsetutkiskeluksi ja keskittyivät luonnollisen olotilan löytämiseen ja kaiken hyväksymiseen. Tutkimme kysymyksiä, muun muuassa Kuka olen minä? Mikä on totta? Vai onko mikään sittenkään totta? Sekä teimme erilaisia harjoituksia, jotka ohjasivat luonnolliseen olotilaan. Kun kaikki onkin yksi ja sama samaan aikaan. Miten sairaus olikin vain kuvitelmaa, jonka melkein uskoin.

Aloin katsoa maailmaa ja elämää taas aivan uudesta perspektiivistä ja hyväksyin pikkuhiljaa fyysiset ongelmani. Tyydyin vain odottamaan tutkimusaikoja, enkä ahdistunut enää ja saanut ylimääräisiä sydämentykytyksiä ja paniikkioireiluja, toisin kuin vuosi takaperin olin saanut. Silloin minua hoidettiin esimerkiksi väärillä lääkkeillä, mm. verenpainelääkkeillä, nyt minulla oli saman asian kattava tuki Alexander –opettajani ja Tarjan suunnalta. Tämä tuki vaikutti minuun rauhoittavasti.

Yhteenvetona voinkin sanoa, että terveydenhuolto laiminlöi minut huolella. Onneksi olin avoin kokeilemaan vaihtoehtoisia hoitomuotoja, joista sain edes jotain apua.

Viimeinen blogiteksti tämän aiheen tiimoilta, eli osa 3, käsittelee vuotta 2017 ja ilmestyy luettavaksi kahden viikon kuluttua.


Ami on Loistotähden Tarjan 22-vuotias tytärpuoli, jonka blogikirjoitukset kumpuavat hänen jo 11-vuotiaana aloittamistaan päiväkirjamerkinnöistä. Hänen turbulenttinen lapsuutensa ja nuoruutensa pistivät tytön mielen koville, ja muun muassa niitä asioita hän on käsitellyt päiväkirjassaan. Menneisyyden haamuja hän on onnistunut nyt jo muuttamaan omaksi voimavarakseen ja tätä oivallusten matkaa hän haluaa jakaa myös muille kertomalla omaa tarinaansa hyvin avoimesti. 

Tagged under:

Blogi

Kun uskalsin sanoa ”kyllä”, vaikka mieli hoki ”ei”

Kuvassa Yrittäjänaisten laulun säveltäjä ja sanoittaja Pirkko Jaakkola oikealla.   Mieli tekee meille jatkuvasti tepposia. Se yrittää rajoittaa…

Lue lisää

Kuljen kohti unelmia

  Päiväkirjamerkintä 15.5.2017 ”Mä pääsen idolsin koelauluihin! Oon niin onnellinen. Oon läpäissyt jo kaks osiota ja sain kutsun sinne. Ihan hitsin…

Lue lisää

Tapahtumat

Log in